241213

Olin ollu muutaman konvehtirasian ja villasukan verran kiltti. :)
Aikusille ei osteta lahjoja, mutta onneksi oon niitä ei aikusia niin jotain toivoa on. :D
Itte meinasin alkaa itkee kun tonttuilin ja paketoon äitin lahjaa :') Ja sitte jätin siihen vahingos hintalapun siinä herkistelyn lomas....Hups :D
Paras oli kumminkin kun mun ooppeli sai aiva oman lahjan!♥
Musta aika söpö,eikö? ;)

Lahjat avattiin kotona jo Lumiukon jälkeen, koska omistan malttamattomia pikkusiskoja 2kpl :D

Sitten syötiin hyvin :) oi että mumman tekemää porkkanalaatikkua!♥ MIKÄÄN oo niin hyvää!♥

Myöhemmin mentiin porukalla naapuriin mamman ja papan luo kahvittelemaan ja kattomaan tonttujen tuomisia. :)

Huomenna vielä syömään iskän ja mumman luo. :) Oooh, ihana ähky tervetuloa!

Ja tietysti haudoilla käydä samalla♥

Eli paljon vielä ihania ihmisiä ja hyvää ruokaa tiedossa! ;)

Ja sitten mietitäänki loppuvuosi että mitä keksii :D

Joulu on taas

Se on kohta loppu vuosi 2013.....

Niin paljon kaikkea mitä ei haluaisi muistaa ja niin paljon kaikkea ihanaa on tapahtunu tän vuoden aikana että huh!

Alotetaan vaikka siitä, että oon ollu esim. aiva idiootti. :D En todellakaan oo ylpee kaikesta tekemästä, mutta kaikesta oon oppinu...tai ainakin yrittäny.

Jos jättääs kaikki tuo alkuvuosi höpinät pois ja siirtyä heti tähän loppuhun :)

Oon saanu aivan ihania uusia kavereita ja osasta on tullu jopa ystäviä rakkahia!♥

Esimerkiksi Riina !

:)))

Alotin siis uudestaan graafisella puolella ja meni siinä hetki sopeutua luokkaan kun kesken alotin, mutta nyt nuo immeiset on aivan muruisia! puspus ja sillee ♥

Toinen ihanainen nainen johonka oon tässä loppuvuodesta uudestaan tutustunu (käytiin samaa yläastetta) on Gini :)

Kauhiaa jouluhössötystä ollu tämä päivä ja huominenki :)

Tontut tuonu jo paketteja kuusen alle ja kinkku uunis, oi naaaam! Saa taas luvan kans ahtaa ittensä täytehen kaikkia herkkuja :D

Uudenvuoden suunnitelmat on vielä auki, mutta toivottavasti tulee siitäkin mukava.... :)

Oon kyllä aiva tyytyväänen, et tää vuosi loppuu ja alkaa uusvuos ja uudet kujeet ;)

Rauhallista joulua kaikille ♥ 

Itsenäinen Suomi♥

Voi eiii, on ollu pieni tauko tässä kirjottelussa mutta syynä on se, että oon koulussa koko päivän koneella ja sitten ei oikein jaksa kotona olla enää. :)

Mutta jokatapauksessa :)

Viimme sunnuntaina olin pitämäs seuraa ihanalle tyttöselle Lapualla!
Oli aiva yli ihana päivä ja sain uusia kavereita!♥
Yks miinus oli se että unohin meikkilaukun sinne :( oon kyllä pärjänny ilmanki koska rakkaalla 14v siskolla kyllä meikkejä löytyy :D

Rakkaus tyttönen♥

Maanataina taas koomasin koulussa oman lehtitaiton kanssa.....eipä siihen oikein mitään saanu aikaseksi mutta valmis se silti on viimmeistään nyt tiistaina :)

Tiistaina taas sain idean, että keskiviikkonapa juuaan muutama ölppä luokkakaverin kans ja keskiviikkona sitte eksyttiinkin paikalliseen ja mukavaahan meillä oli :D
Minä hieman suulakkaana JA äänekkäänä saatoin olla hieman rasittava mutta väliäkkös tuolla :D

Torstai meni taas koomaillessa ja kebabbia syödes!
Pitsaaki tais tulla syötyä kun äiti ja sisko kävi Kurikas :) Nukkumaanki menin aikasin, koska juhliminen verotti jonkin verran elimistös......

Tänään ollaan perheen kans vietetty rauhallisesti Suomen itsenäisyyspäivää :)
Tosi muutamaan on iskeny mahatauti, mutta ei onneksi vielä muhun aikanakaan.....VIELÄ.
Linnanjuhlat katsottu ja tietysti puvut arvosteltu! Voin kertoa että Antti Kaikkosen morsmaikulla oli illan hienoon puku! :)
Tuntematonta Sotilastaki siinä hetken kattoon, mutta koska olen herkkis ei pystyny kauaa kattoon kun alkasin miettimään sotaveteraaneja jotka on oikeasti kokenut se kaiken! ja niitä lottia! Kunni niille ja kiitos siitä että saadaan asua itsenäisessä Suomessa!♥
Nyt vois vielä hetken olla koneella ja ihmetellä ja joskos huomenna olis uus päivä ja vähä lisää asiaa :)

Öitä ihanat!
:)

Viikonloppua.

Viikonloppu meni juhlies mummin 70v. synttäreitä. :)

Porukkaa oli paljon ja tuli ihmettelyjä ku oon taas niin kasvanu ( leveyttä ehkä....:D)

Illasta isän työ viettämään iltaa sukulaasten kans ja tuli siinä muutama viinilasillinen juotua. :D

Yöllä 4 aikahan lähin käveleen mumman työ, koska sieltä sain yöpaikan. :) 

Aamulenkinki sain koska auto taas oli toisessa paikassa :D 

Mukavaa ravaalua ympäri kylää. :D

Siinä sitte kävin mummilla hakemassa auton ja sain kakunpaloja mukahan ja sitten vaan soittoa kaveriille, että kuka haluaa palan kakkua. :D 

Lopuksi parasihanakaveri keitti kahvit ja syötiin kermakakku pois,namnam<3

Käytiin shoppailemas sopurahas euronpöydäs, ensin keräsin kaikenmaailman lakkapulloja ja kynttiläkippoja ja kynttilöötä korihin ,mutta sitte tapahtu jotain ja menin saman ringin ja tiputtelin kaiken turhan pois. :D

Mukaan jäi aan tuoksukynttilöitä ja pari kynttilä kippoa. :)

Vihdoon ku pääsin kotiin niin vaan oleilin ja valmistauduun henkisesti kouluun menohon. :)

Niija kun sopurahaan oltiin menos niin oli niiin nättinä taivas!

Oikeen parkkihin piti pysähtyä kuvaamahan. :)

''Tiedän kuinka vaikeeta on löytää se joka tuntuu oikeelta...''

http://www.youtube.com/watch?v=BJcD5GfPwKU


Ei mulla muuta.

Kuveja

Rauhallinen koti-ilta.
Ja kohta saunaan. :)

Lunta!

Tai no sitähän satoi jo eilen, mutta koska oon niin ''kiireinen'' niin huomasin sen vasta tänään. :D

Aamulla piti kävelä kuin ankka, että pysy pystys kaatumatta.... ja ainaki koulun pihas kun kulki kahvimuki kädes :D
Nooppeli oli onneksi aamulla sula :)

Mutta tänään on PERJANTAI ja ajattelin vaan oleilla kotona kaikes rauhas:) Jos vaikka menis saunaan jajajaja no olis vaan :D Eipä mulla mitään elämää enää oo muutaku koulu... :D

Päivittelen illemmalla lisää, koska ei oo tapahtunu vielä mitään erikoosta :)

Kevyttä kertomista 2

Ja juttu jatkuu...

Nykyään pikkusisko oleilee kotona, käy koulussa ja elää normaalia 10-vuotiaan elämää. :)
No tietysti ei jokaisen sen ikäisen normaliin elämään ja jokapäiväisiin toimiin kuulu lääkkeet ja jumppatoimet, mutta meillä se on rutiini. :)

On aivan yliyliyli ihanaa kun sisko alkaa hymyilemään ja nauramaan kun sille menee höpöttelemään. ( Ainakin mulle nauraa, mene ja tiedä miksi :D)

Lääkärit sanoi silloin joskus, että siskosta tulee sokea ja kuuro mutta hienosti sanottuna, v***t! :D
Kyllähän me nyt kotona tiedetään kuuleeko ja näkeekö mitään, ja kyllä ne molemmat aistit on tallella.
Sitä, että kuinka paljon näkee ei osaa sanoa mutta jotain aivan varmasti!

Joskus ja kyllä vieläkin mulle on vaikeaa viedä kavereista meille, koska ensireaktio pikkusiskosta jännittää. Ei siksi että häpeäisin siskoa( ei todellakaan!) vaan se kuinka kaverini suhtautuu siskooni.Tärkeää siksi että sisko on mulle erityisen tärkeä ja mieluummin lopetan kaverin kanssa olemisen, kun kuuntelen naurua siitä millainen siskoni on.
Tähän tilanteeseen en ole koskaan onneksi joutunut! :)
Kaikki jotka olen kotiin vienyt ovat olleet aivan normaalisti ja meneet juttelemaan siskolle :) Se saa aina hymyn huulille ja ylpeyden tunteen siitä, että on sellainen pikkusisko! <3
Ja sitten vielä kun sisko antaa takaisin iloisen hymyn kaverille :)
Mulla on kyllä ihanan suvaitsevaisia kavereita!<3

En pysty ajattelemaan millaista elämä olisi, jos onnettomuutta ei olisi tapahtunut koska rakastan pikkusiskoani kaikesta huolimatta paljon!
Jos on pitkä aika siinä että ollaan nähny niin itku meinaa olla herkässä, kun sen hymynaaman kohtaa :')
On se vaan maailman paras ja vahvin ihminen jonka tiedän<3

Nyt meinaa taas tulla itku ja koska oon koulussa niin lopettelen taas tähän mutta saa kysyä tapahtuneesta ja jos jotain muuta tuli mieleen :) Vastaan parhaani mukaan!

Kevyttä kertomusta.

Alotan uuden blogin tosi ''kevyellä'' asialla, mutta miksipä en jakaasi sitä tänne? 

Juttu ei ole vielä kokonainen, koska ei voimat riittäny kirjottaa kaikkea kerralla....

Olen valmiiksi pahoillani mahollisista kirjotusvirheistä mutta eipä ne olekkaan tässä olennaisin asia.

Mutta niin siihen asiaan.

Melkein kaikki kirjoitukset, jotka liittyvät lapsiin tai erityisesti vammautuneisiin lapsiin ovat lapsen vanhemman näkökulmasta.

Niinpä kirjoitan isosiskona tästä kaikesta.

Ajatus siitä että tänä vuonna 10-vuotias pikkusiskoni olisi ns. normaali lapsi, juoksentelisi pihalla ja tekisi niitä samoja asioita kuin 3vuotiaana on aika kaukana.

En vain osaa ajatella kuinka erilailla asiat olisivat nyt, jos mitään ei olisi tapahtunut.

Asian kanssa on oppinut elämään, mutta ei kuitenkaan. Se on kaksipiippuinen asia, jota on vaikea edes selittää järkevästi.

7-vuotta sitten pikkusiskoni oli aivan tavallinen 3vuotias, kun hänen ja koko perheeni, suvun, elämä muuttui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kaikki mitä sinä iltana ja yönä tapahtui kävi niin nopeasti, mutta muistan silti kaiken ja tapahtumat vilisevät nytkin filminauhana päässäni.

Hirvikolari, joka muutti kaiken.

Muistan kuinka äiti ajoi meidät tapahtumapaikalle.

Muistan kuinka istuin kauan kylmässä autossa, jonka äiti jätti kauemmas ja meni itse paikalle.

Muistan kuinka muutamat ihmiset tulivat puhelemaan minulle ja vain yksi ymmärsi laittaa auton käyntiin, lämmityksen ja radion päälle.

Kaikki ne hysteeriset itkut, kun olin tietämätön kuinka oli käynyt ja kelle.

Isäpuoleni ja vanhempi pikkusiskoni olivat selvinneet pahemmilta fyysisiltä vammoilta. Isäpuolellani oli tosin aika pahasti kasvoissa lasinsiruja jotka poistettiin sairaalassa. Sen sain tietää, kun menimme tätini ja mummani kanssa Vaasan Keskussairaalaan haettuamme ensin vaatteita ja muita tarpeellisia tavaroita sairaalalle.

Sitten heräsi kysymys, kuinka pienimmän siskon oli käynyt?

Toimenpidehuoneessa jonne menimme, mumma kysyi hoitajalta/lääkäriltä (liekö tuolla suurta merkitystä) voitaisiinko minulle antaa lääkkeitä, että saisin nukuttua. Minä en halunnut, koska en tuntenut tarvitsevani sellaisia.

Sairaalassa kuulin, että pikkusisko oli saanut osuman päähän mahdollisesti hirven sarvesta. Kaikki halukkaat saisivat mennä katsomaan pikkusiskoani, ehkä viimeisen kerran. Minä en halunnut mennä. Halusin muistaa siskon sellaisena pienenä pellavapäänä, enkä todellakaan sairaalaympäristössä kaikkien letkujen ja laitteiden keskellä. Sairaalassa oltiin valmiita luovuttamaan ja ottamaan letkut irti.

 Pikkusiskoni kuitenkin näytti kaikille ja etenkin sairaalanhenkilökunnalle ettei aio luovuttaa, vaan nosti oikeaa kättään ja sitten alkoi matka mahdollisimman nopeasti Tampereelle.

Siinä yksi esimerkki siitä 3-vuotiaasta pikkutytöstä ennen onnettomuutta, joka ei helpolla luovuta!

Kun pääsin kotiin, olin sitä mieltä, että voisin hyvin mennä seuraavana päivänä kouluun.

Olin vielä nukkumaan mennessänikin sitä mieltä.

Mutta en enää aamulla. Silloin totuus iski vasten kasvoja. Kaikki tuo pahalta unelta tuntunut oli totta.

Tästä asti päivät ovat sumun peitossa, niin etten muista minä päivänä mikäkin on tapahtunut, mutta muistan sen kun ensimmäisen kerran näin pikkusiskoni sairaalassa.

Kasvot turvonneina. Ei enää yhtään samannäköinen kuin ennen. Eloton, kiinni laitteissa ja letkuissa.

Mutta kuitenkin se sama vekkuli pellavapää kuin ennenkin. Vaikea selittää tätäkään tunnetta.

Tampereella pikkusiskolle tehtiin leikkaus, jossa poistettiin kallo oikealta puolelta. Siltä puolelta jonne osuma hirvestä oli tullut.

Tuntui käsittämättömältä ajatella että 3-vuotias pikkutyttö olisi aikuistenteho-osastolla. Ja tuntuu edelleen. Väliä missä ajassa kaikki tämä tapahtui en muista, koska kaikkeen tuntui menevän liian kauan aikaa. 

Jatkan juttua huomenna .

Ps. Joo en oo ittenikää mielestä mikään hyvä kirjottaja, mutta asian vakavuudesta johtuen kirjakieltä vahingos välillä. (:D)